Kevätkausi on Urhon osalta alkanut voitolla ja tasapelillä. Se riittää juuri ja juuri maalieron turvin sarjajohtoon. Viikonloppuna Urho U15 lähtee vieraskiertueelle, ensin lauantaina Kurikkaan ja edelleen Vaasan kautta sunnuntaina Pedersöreen.
Viikonloppu kuluu siis jääkiekon, joukkuekavereiden ja bussin penkin kanssa. Kilometrejä tulee yli 600 ja bussissa kuluu aikaa ainakin yhden täyden työpäivän verran. Onneksi rippikoulupappi antoi tehtäväksi veisata reissussa virsiä, niin eiköhän aika kulu kuin siivillä. Onkohan tuo sanonta muuten Tampereelta, missä siivet on mustanmakkaran lisäksi suurinta herkkua?
Joukkue asetti kevätkauden tavoitteeksi voittaa koko sarjan, joten viikonlopun peleillä on iso merkitys. Jos vieraskiertueelta palataan 3-4 pisteen kera takaisin Suolahteen, niin joukkue jatkaa edelleen sarjajohdossa ja tavoitteen saavuttaminen pysyy mahdollisena. Kaikki ymmärtää, että jalat eivät saa jäädä bussiin ja varsinkin sunnuntain ennalta kovempaan peliin pitää valmistautua erityistä huolellisuutta noudattaen. Se tarkoittaa mm. hyvää lepoa lauantain pelistä ja pitkästä bussimatkasta. Joukkueen kurinalaisuutta mitataan taas, kun houkutus hassutella hotellissa pelikavereiden kanssa liian myöhään on olemassa.
Sunnuntaina nähdään jatkaako Urho edelleen sarjajohdossa!